lauantai 9. heinäkuuta 2011

Uusi harrastus

En ole ikinä ollut mikään himoliikkuja, vaikka nuorena harrastinkin tanssia hyvin pitkään ja tanssitunteja oli parhaimmillaan viidesti viikossa. Liikunta on mulle vähän pakkopullaa. Pienikin syy riittää tekosyyksi laistaa liikunnasta. Kolmenkympin rajapyykin ylitys alkaa valitettavasti näkyä tuossa keskivartalolla ja hiljattain suoritettu kuntotestikin puhui karua kieltä. Nyt on pakko löytää aikaa ja motivaatiota säännöllisen liikunnan harrastamiseen!! Suurin ongelma mulla on oikeasti ajanpuute. Miehen työstä johtuen olemme tytön kanssa kaksin välillä pitkiäkin aikoja ja työpäivän jälkeen on tällöin mahdotonta päästä mihinkään ohjatuille jumpille tai salille. Zumbasta ja BodyPumpista kyllä tykkään ja silloin tällöin ehdin läheiselle kuntokeskukselle varata tunnin, mutta ei siinä kyllä vielä säännöllisyydestä voi puhua. Vaunulenkkejäkään ei pysty enää tekemään, sillä eihän tuo liikkuvainen kolmevuotias enää missään rattaissa suostu istumaan! Näin kesällä toki voin lenkkeillä niin, että tyttö ajaa vieressä pyörällä, mutta ei hän vielä jaksa kovin pitkiä lenkkejä ajella pyörällä eikä se vauhti vielä kovin päätähuimaava ole.

Mutta nyt olen saanut paremmat mahdollisuudet kotona treenaamiseen, sillä mies hankki meille ison kasan kahvakuulia. Ne on meillä terassilla (varsin kaunis sisustuselementti...) odottamassa käyttäjiä ja melko usein onkin tullut nyt niitä kuulia viskottua. Mikäs sen helpompaa, kun pistää popit soimaan ja treenailla ihan omalla pihalla! Pikkuneitikin osallistuu välillä treeneihin nostelemalla omaa kilon painosta vaaleanpunaista punttiaan :D Olen tehnyt nyt kuulilla pitkälti samankaltaisia liikkeitä kuin salillakin teen, mutta tarkoitus olisi opetella vielä niitä ihan oikeita kahvakuulaliikkeitä, jotta saisin tehtyä kokonaisvaltaisempaa treeniä. Jospa se kunto tästä lähtisi kohenemaan!



Treenailetteko muut kotona ja millä tavalla?

Ei kommentteja: