Välineurheilua

Joulupukki toi meidän neidille luistimet. Kriteereinä oli, että niiden on oltava vaaleanpunaiset ja niissä täytyy olla kimalletta. Värikriteeri täyttyy hienosti, kimalleosuus jää vähän vajaaksi, mutta onneksi siitä ei tullut ongelmaa. On nämä vaan niin söpöset <3  Eipä ollut äiskällä aikoinaan näin komeita luistimia, ihan piti vaan niihin tuikitavallisiin valkoisiin kaunokkeihin tyytyä.

Päiväkodin kanssa olivat käyneet luistelemassa viikolla ja pystyssäpysymissaldo oli kokonaista 1,5 minuuttia :D Mutta onhan se jo 1,5 minsaa enemmän kuin viime talvena! Pitäisi mennä jäälle harjoittelemaan jonakin viikonloppuna, jotta saisi uudet luistimet enemmän käyttökertoja. Ollaan oltu kyllä hieman laiskoja vanhempia tämän asian suhteen.

Itselläni luisteluun liittyvät muistot kouluajoilta ovat lähinnä kivuliaita. Meillä oli koulussa luistelutuntien pakkasraja -20 astetta ja joka ikinen kerta, kun sitä luistelua oli, pakkasta oli tasan se -19 astetta... Siellä sitä sitten luisteltiin varpaat niin jäässä, että itku pääsi sitten kun sisälle asti ehdittiin ja varpaat alkoivat sulaa.

Tällä hetkellä en edes omista luistimia, mutta jos jostain löytyisi käytettynä sellaiset, voisin vaikka harkitakin ostavani. Eihän sitä tiedä, vaikka kuinka innostuisi! Tosin epäilen kyllä, että saattaisi olla haasteellista päästä tuohon tyttären 1,5 minsan pystyssäpysymissaldoon ;)

Pomppista alesta

Jatketaanpas vaatelinjalla. Sisustusrintamalla ei tapahdu mitään. Ellei noita alati kasvavia roinakasoja ympäri huushollia lasketa. Ja believe me- niitä ei kukaan halua nähdä.

Pomp de Luxin alesta tilasin neitiselle talvitakin ajatellen kaupunkikäyntejä ja kauppakäyntejä sekä kaikenlaisia muita tapahtumia, joihin ei sisälly lumessa telmimistä. Eihän tätä nyt ihan välttämättä olisi tarvittu, sillä viimetalvinen villakangasduffelikin vielä mahtuu. Mutta tää oli niin nätti. Ja puoleen hintaan.

Hopeista hohdetta ihanilla yksityiskohdilla.

 

Pomp de Luxilta lähettivät sitten kevätmalliston teaserin sähköpostiin. Kehtasivatkin. Liian ihania olivat. Harmi, ettei niitä myydä myös aikuisten koossa.

Uusi lempparivaate

Eipä tämä minun postaustahti kovin päätä huimaa edelleenkään. Tänään kuitenkin ajattelin esitellä teille uuden lempivaatteeni. Tiedän, onhan se vähän hassua ja materialistista olla näin innoissaan uudesta vaatteesta, mutta tässä vaatteessa on kyllä jotain ihan erityistä kivaa. Heti kun sain sen paketista ulos (nettikaupat, nuo työssäkäyvän äidin pelastukset - tai sitten ei...) ja kiskottua päälleni, totesin, että tää on just mun vaate!

Eka Odd Mollyni. Tai no, on mulla yksi trikoopaita ennestään, mutta sitä ei lasketa. Odd Molly kyllä kolahtaa mun vaatemakuuni (enimmäkseen, osa vaatteista on kyllä liian värikästä ja röyhelöistä), lompakko ei tosin ole samaa mieltä. Mutta onneksi tämä ihana yksilö oli niin kivassa alessa, että lompakkokin myöntyi. Neule on tosi laadukkaan oloista ja näköistä, mutta eniten silti tykkään näistä ihanista yksityiskohdista.

Katselin nettikaupassa myös kevään Odd Molly uutuuksia. Järkyttävän ihana mekko, mutta hinta vähintäänkin yhtä järkyttävä. Laitetaan harkintaan...

Vaikka en uudenvuodenlupauksia harrastakaan, sen verran kuitenkin mietiskelin, että vaateostoksissa alan panostaa laatuun määrän sijasta. Mieluummin yksi todella mieluinen ja laadukas, kuin monta halpakaupan rääsyä. Sorruin tuossa ennen joulua ostamaan yhden akryylineulemekon ja se on jo parin käyttökerran jälkeen ihan järkyttävän näköinen. Voisko sitä ihminen jo oppia? Onneksi H&M teki tämän päätöksen omalta osaltaan helpommaksi, sillä en löytänyt uudesta kuvastosta juuri mitään omaa silmääni miellyttävää.

Näiden syvällisten pohdintojen jälkeen toivottelen mukavaa tiistai-illan jatkoa kaikille!

Lukemista

Joulupukki muisti minua monella kirjalla. Ne ovatkin lahjojen parhaimmistoa minun mielestäni. En ole mikään syvällisten ja pohdiskelevien tekstien lukija, vaan tykkään lukea helppolukuista ja viihdyttävää tekstiä. Enimmäkseen luen dekkareita ja suosikkikirjailijoihini kuuluvat mm. Patricia Cornwell, Liza Marklund ja Leena Lehtolainen.

Pukin kontista löytyi tänä vuonna Patricia Cornwellin Scarpetta-sarjan uutuus Kuolleiden satama. Tämä on jo 18. Scarpetta ja jokaisen kirjan olen lukenut, monet useampaankin kertaan. Sarjan alkupään kirjat ovat ihan loistavia, niin jänniä, ettei niitä malta laskea käsistään. Mutta ikävä kyllä kirjasarja ei ole parantunut vanhetessaan :( Siinä vaiheessa, kun kirjoissa luovutiin siitä, että Scarpetta toimi kirjoissa kertojana minä-muodossa, muuttui jotenkin kirjojen tyylikin. Tässä uusimmassa minä-muotoon on palattu, mutta valitettavasti muu pysyi ennallaan. Kerronta junnaa kirjan alussa paikoillaan ja henkilöt pohtivat keskenään erilaisia, jopa hieman harhaisilta kuulostavia teorioita kolmannen henkilön käyttäytymisen syistä. Kirjan maailma on jotenkin järkyttävän synkkä ja ihmeellisiä salaliittoteorioita kehitellään milloin mistäkin. Kirjan lopussa tapahtumat etenevät ja rikoksen tekijät paljastuvat, mutta kovin kaukana tässä kirjassa ollaan alkuaikojen Scarpetoista. Pettymys oli siis tämä kirja ja harmittaa, että Cornwell ei tajunnut lopettaa hyvää kirjasarjaa siihen kun kirjat olivat vielä oikeasti lukemisen arvoisia. Seuraavaa Scarpettaa en taida enää jaksaa lukea.

Seuraavaksi siirryin Anna-Leena Härkösen Onnen tuntiin. Siinä oli onneksi kirja, jota ei malttanut laskea käsistään! Pidän kovasti Härkösen tyylistä kirjoittaa ja jaksankin ihmetellä, kuinka hän osaa kuvailla henkilöiden tunteita aina niin tarkkanäköisesti yhdellä lauseella ja uskaltaa kirjoittaa aiheista, joista ei välttämättä uskalleta ääneen puhua. Onnen tunti käsittelee äitiyttä ja sijaisvanhemmuutta. Äitiyden tuntojen kuvaus on jotenkin niin osuvaa. Ja Härkösen huumori uppooaa minuun ihan täysillä. Hihittelin välillä ääneen erilaisia kirjan herättämiä mielikuvia, vaikka aihe sinänsä olikin vakava ja koskettava. Suosittelen lukemaan!

Loppiaisen ajaksi olen säästänyt Liza Marklundin. Tuskin maltan odottaa!

Parempi myöhään kuin ei silloinkaan...

Puuuh.... puhalletaanpas pölyt pois tämän hieman laiminlyödyksi joutuneen blogini päältä.

Meidän joulu ja välipäivät menivät sairastuvalla ja sairastelu jatkuu edelleen. Kiusanamme on harvinaisen ärhäkkä flunssa ja itse sain kaverikseni jo kovin tutun vaivan, poskiontelotulehduksen. Että osaakin olla ikävä olotila! Tästä johtuen bloggailulle ei vaan ole ollut energiaa, joten laitan nyt pieniä pilkahduksia meidän joulusta näin jälkeenpäin, vaikka kaikki taitavatkin jo olla ihan täynnä joulujuttuja!

 Enkelikellon kilinä on kuulunut jouluuni jo lapsuudesta lähtien. Ilman tätä ääntä ei tule joulua.

Sairastelua lukuunottamatta joulun aika sujui kyllä oikein mukavasti, yhdessäoloa, hyviä ruokia, herkkuja ja kivoja lahjoja :) Tosin niitä lahjoja olisi kyllä pikkuihmiselle riittänyt vähempikin määrä... Itse emme edes juurikaan hänelle lahjoja hankkineet, mutta kun lahjoja tulee kummeilta, isovanhemmilta ja muutamilta sukulaisilta vielä tämän päälle, niin kertyyhän niitä paketteja.

 

Pliis, sanokaa että toi paketti on mulle!!!

Itse sain toivomani jalustan kameralle, kirjoja, villasukat, astioita (Iittalan Kulkua harmaana, aivan ihana astisarja, harmi vaan, että on sesonkituote ja niitä ei kai enää myydä missään) ja yhden kivan jutun, josta kirjoitan ihan oman postauksen.

Meillä joulu korjataan perinteisesti pois vasta loppiaisena, joten siihen asti tunnelmoidaan punaisen, valkoisen ja harmaan väreissä. Jouluherkkujakin on vielä jäljellä. Sitten kun ne on saatu tuhottua, alkaa uusi, terveellisempi elämä. Joka kestää helmikuuhun :D

Hyvää Joulua

Toivotan jouluusi lämpöä, iloa ja hyvää mieltä.

Jouluvalmisteluja...

...tehdään tässäkin talossa, mutta tänä jouluna ilman stressiä. Kyllä se tulee, vaikka ei stressaisikaan. Joululahjoista osa on vielä kaupassa, paketoimisesta puhumattakaan. Joulusiivoista en aio tehdä, normaali viikkosiivous torstaina tai perjantaina saa riittää. Joulukuusikin tulee todennäköisesti olemaan muovinen. Joulupukin sain varattua viikonloppuna, se varmaan oli se suurin stressinaihe mutta nyt sekin on onneksi jo hoidossa.

Pipareita ollaan leivottu jo useampaan otteeseen, mummolassa, kotona ja neitinen vielä päiväkodissakin. Jouluaattona meillä ei muuten syödä kinkkua vaan poroa (kauhistelevista englantilaisista huolimatta ;) ). Olemme aaton ihan oman pienen perheemme kesken omassa kotonamme, mutta joulupäivänä matkaamme kotipaikkakunnallemme mummoloihin.

Stressittömiä jouluvalmisteluja muillekin!